Laidunmanagement – toimivia ratkaisuja laiduntamiseen

Laidunkausi on alkamassa ja paikoin ehkä jo alkanutkin ja tällä hetkellä moni hevosenomistaja miettii laitumeen totuttamista, sitä uskaltaako ylipäätään laiduntaa, pitääkö laidunta lannoittaa, pitääkö rajoittaa laidunaikaa, onko luonnonlaidun parempi kuin viljelty jne.

Laiduntaminen on yksi erityisen polarisoitunut keskustelunaihe ja laidunkeskusteluja värittää yleensä joko tai -tyyppinen keskustelu. Vähän kärjistäen, joko siis pelotellaan sillä, että hevonen lihoaa mätisäkiksi, saa kaviokuumeen ja kuolee joten laidunnusta on vältettävä tai ainakin rankasti rajoitettava, tai sitten ollaan täysin huolettomia ajatellen että, kaikki hevoset tyypistä viis, laitetaan laitumelle laakista keväällä pakkasöistä välittämättä ja haetaan syksyllä pois kun jäljellä on kaluttu millin sänki ja vettä tulee vaakaan. Ajattelisin että tässäkin asiassa on vähän enemmän puolia ja syvyyttä.

Käytännössä laidun on hevoselle paras rehu ja erinomainen tilaisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä laumassa, joten sen toteuttamiseen omalle hevoselle tai hevosille sopvasti kannattaa nähdä vähän vaivaa.

Tärkeintä on siis yksinkertaisesti huomioida nämä asiat: tunne hevosesi ja tunne laitumesi. Jos hevonen voi huoletta laiduntaa 24/7, hienoa, sinulla on leppoisa kesä luvassa. Jos hevonen voi laiduntaa vähän, hienoa, järjestelyjä voi tehdä eli joudut nähdä vaivaa, mutta hevonen pääsee laitumelle. Ja jos hevonen ei voi laiduntaa lainkaan, hienoa, silloin sen rutiinit voi pitää samoina vuoden ympäri. Juttu keskittyy keskimmäiseen porukkaan.

Perusasioita laitumesta

Aion pitää Facebookissa liven laitumesta, mutta eipä tarvinutkaan 😀 Heti alkuun siis kaikille vinkki, että keskiviikkona 13.5 Markku Saastamoinen piti erinomaisen luennon Suomen Ratsastajainliiton Facebook-sivulla laitumesta. Luento sisälsi paljon painavaa sanaa laitumesta ruokinnallisesta näkökulmsta sekä sellaista tietoa kasvifysiologiasta, joka kaikkien hevosia laiduntavien tulisi vähintään tietää. Käy siis ehdottomasti katsomassa tuo tunnin tietoisku SRL:n Facebook sivulta!

Ensimmäinen perusperiaate laiduntamisessa siis on: Ymmärrä minkälainen laitumesi on. Kasvit kun nyt vain kasvavat oman fysiologiansa mukaan eri olosuhteissa, oli kyse sitten lannoittamattomuudesta tai lannoituksesta, niitosta tai niittämättömyydestä, sateesta tai kuivuudesta, auringosta tai varjosta, luonnonlaitumesta tai viljellystä. Lisäksi kukin kasvilaji omaa omat erityispiirteensä ja kasvavat eri tahtiin. Laidun ei ole vakio, se on elävä ja muuttuva, joka päivä, läpi kesän.

Tunne hevonen

Toinen periaate on oman hevosen tunteminen.

Suuri osa hevosista pystyy totuttamisen jälkeen laiduntamaan ”normaalisti” eli 24/7. Yleensä tähän porukkaan kuuluu terveet laihat ja normaalipainoiset hevoset, siitostammat (imettävät) ja varsat, nuoret hevoset ja hevoset, jotka tekevät laitumelta käsin kohtuulista tai raskasta työtä, heikomman rehunkäyttökyvyn omaavat ja maltillisesti syövät. Jos laiduntaminen onnistuu rajoittamatta, go for it, ei ole mitään syytä rajoittaa laitumella oloa jos siellä oleminen toimii hyvin.

Sitten on myös hevosia, joita ei voi laiduntaa lainkaan esim. kaviokuumetaipumuksesta tai muusta terveydellisestä syystä johtuen. Tai laidutamista on syytä välttää koska hevonen on huomattavan ylipainoinen. Verta ei kannata kaivaa nenästä. Jos siis hevonen on sellainen, ettei sitä voi laiduntaa, niin älä laidunna. Tämä juttu ei koske siis näitä hevosia.

Lisäksi näiden ääripäiden välissä on iso joukko hevosia, jotka voivat laiduntaa totuttamisen jälkeen, mutta laidunnusta on syytä rajoittaa syystä tai toisesta. Tähän porukkaan kuuluu usein terveet; mutta helposti lihoavat, ahmijat, vain hieman ylipainoiset, kevyessä käytössä olevat, ponit ja alkuperäisrotujen edustajat.

Älä syytä laidunta jos hevonen lihoaa

Hevonen lihoaa laitumella, jos se saa liikaa energiaa tarpeeseensa nähden. Hevonen lihoaa samasta syystä myös syksyllä, talvella, keväällä, hyvällä heinällä, huonolla heinällä, väkirehuilla, ilman väkirehuja… Ruoan syyttäminen lihoamisesta on tietysti kätevää mutta yhtä lailla jos pelottelee laitumella lihoamisesta, voi peloitella millä tahansa muulla rehulla lihoamisella, pulleita hevosia on kesät talvet aina jos ne saavat liikaa ruokaa tarpeesensa/työhönsä nähden.

Eli myös laitumelta saatavaa energiamäärää on tarvittaessa rajoitettava tavalla tai toisella.  Älä siis syytä rehua, vaan kanna vastuu ruokinnasta optimoimalla se liikunta huomioiden, ja kanna vastuu kesät talvet.

”Laidunmanagement” – ratkaisu ongelmiin

Ratkaisu laidutamisen käytännönjärjestelyihin on ”laidunmanagement”. Se on kombo kasvuston ymmärtämistä, hevosen tuntemista, hevosen käyttäytymisen tietämystä, laumakäyttäytymisen tuntemusta, ruokinnan ja liikunnan perusteiden tuntemusta sekä laidunnustekniikoiden ja erilaisten käytännön järjestelyiden miettimistä, ideointia ja toteutusta. Jos johtopäätös siis on, että rajoitustoimenpiteitä on tehtävä, manageroi. Esimerkiksi:

  • Korvaatko päivässä vain yhden, kaksi heinäruokintakerran sopivan pituisella jaksolla laitumella?
  • Voitko pitää puolet päivästä rehevämmällä alalla, ja toisen puolet päivästä vähemmän rehevällä?
  • Entä olisiko kaistasyöttö ratkaisu, laitumen rehevämmän alan laajentaminen päivittäin/pari kertaa päivässä/kolmesti päivässä sopivan kokoisella kaistalla?

Vaihtoehtoja on monia ja niitä yhdistää tietysti yksi asia: jos hevosen laiduntamista on rajoitettava, siitä on vaivaa ja todennäköisesti myös kuluja. Hevosen hyvinvoinnin kannalta, se vaiva kannattaa nähdä. Laidunnustekniikka parantaa myös laitumen kuntoa.

Kannattaa myös huomioida se, että rajoitettuna syöntimäärä voi kasvaa lyhyessäkin ajassa suureksi, koska herkkua on muntattava niin paljon kuin ehtii – suuri osa hevosista rauhoittuu syömään maltillisemman määrän laidunta kun sitä on tarjolla sopivasti ja huomaavat että se ei lopu – munttaaminen on usein siis alkukesän ja totutusajan ongelma. Ja sitten on tietysti aina ne ahmattipoikkeustapaukset, jotka syövät määrättömästi vaikka koko kesän. Minkälainen juuri sinun hevosesi on? Järjestä laidunnus sen mukaan ja seuraa laidunnuskäyttäytymistä ja arvioi syöntimäärä (Miten? esimerkiksi em. kaistasyöttöä hyödyntäen).

Eli mitä itse asiassa rajoitat?

Aivan kuten hevonen lihoaa kaikenlaisilla heinillä, hevonen myös lihoaa kaikenlaisilla laitumilla.

Oleellista on siis se, paljonko hevonen syö sitä mitä se syö, siinä ajassa minkä se on laitumella ja kuinka syöty määrä vastaa hevosen (energian) tarvetta – aivan kuten heinän (ja muiden rehujen) kanssa talvikaudellakin. Optimoi ruokinta = laitumella oloaika hevosen tarpeen mukaan. Tunne laidun, seuraa hevosta, toteuta.

Muita yksinkertaisia tapoja manageroida

Liike on lääke. Miten saat laitumella olevat hevoset liikkumaan enemmän? Jos nenän edessä vettä ja laidunta tarjolla voi liikunta olla isommallakin lohkolla minimaalista.

Meillä on siis ollut vuosia käytössä kujat ja niitä on hyödynnetty, vaikka niin sanotusti lyhyempiäkin reittejä olisi tarjolla… Vesipiste on siis tilan pihapiirissä mutta laidunlohko voi olla jopa 300-400 metrin päässä, jonne kulkee kuja – on siis laitettava tossua toisen eteen silloin kun haluaa lepoalueelta syömään tai laitumelta juomaan. Oikeastihan lohko voi olla vaikka pihan viereinen. Tämä vaatii toki hieman lankaa, tolppia ja vaivannäköä sekä suunnittelua – mutta on todellakin vaivan arvoista jos mahdollista toteuttaa, suosittelen ja autan mielelläni jos kaipaat suunnitteluapua vuosiakin toimivaan ratkaisuun. Kujat on meillä tehty osittain puutolpilla ja hyödynnetty myös muina vuodenaikoina aktivoivina alueina. Vain mielikuvitus on rajana ja erilaisia paddock paradise -ideoita ja malleja voi hyödyntää apuna.

Toinen liikuntaa lisäävä elementti on sopiva lauma, jos koko porukka on ehtoopuolella olevia vanhoja tammoja niin todennäköisesti ovat vähemmän liikkuvia kuin jos seassa on nuorisoa edes vähän säpinää tekemässä. Lauman hyvä harmonia on toki aina tärkeä asia ja siihen pitää kiinnittää huomiota, tässä haetaan iloista energiaa, ei konflikteja.

Hevosta voi – ja jos se lihoaa helposti, pitää – liikuttaa laitumelta! 🙂 Jos kahden kuukauden laidunloma ei sovi mutta kahden kuukauden laitumella olo sopii yhdistettynä normaaliin lenkkeilyyn, lenkkeilkää. Hevonen ei katso kalenteria ja mieti että on kesäloman aika.

Laidun on luonnollisin

Laidun on luonnollisin ravinto ja jatkuva ulkoilu laumassa on luonnollisin tapa hevoselle elää. Suosi sitä aina kun voit.

Tätä juttua ei ole kirjoitettu siis sairaiden hevosten näkökulmasta eikä myöskään siitä näkökulmasta, että esim. isommilla talleilla ei ole aikaa passata yksittäisiä hevosia tai tehdä moninaisia järjestelyjä laidunkaudella. Talleilla työaikaa halutaan ehkä kesällä vapauttaa muuhun tekemiseen tai könttälaidunnusta on toteutettava muista syistä.

Hevoset voivat myös laihtua laitumella, olivat ne sitten nuoria oriita orilaitumella tai imettäviä siitostammoja – laihtuminen laitumella kertoo puolestaan vain siitä, ettei laitumen energia ja valkuainen riitä täyttämään näiden hevosten tarpeita > eli lisäruokinta voi olla tarpeen myös laitumelle eikä siitä saa pihistää vain siksi että ”hevonen on laitumella”. Laidun ei siis ole ruokinnallinen vakio, vaan sitä tulee käyttää kunkin hevosen tarpeen mukaan.

Laidunnusta voi toteuttaa monella tavalla ja aina kun mahdollista, valitaan se, joka palvelee kunkin hevosen hyvinvointia parhaiten. Ajattelua voi avartaa ja miettiä ratkaisuja ja toteuttaa laidunnusta myös uusilla tavoilla, ei pelkästään perinteisesti on/off.

Pojat2

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s