Siitostamman ruokinta, viimeiset tiineyskuukaudet

Lopputiineydestä varsa kasvaa eniten ja tamma alkaa valmistautua varsomiseen ja imetykseen. Tällöin sekä energian että valkuaisen tarve kasvaa. Mitä kaikkea on huomioitava varsovan tamman ruokinnassa?

Viimeiset 3 kk

Varsa kasvaa eniten viimeisen 3 tiineyskuukauden aikana, joten tamma tarvitsee enemmän energiaa ja valkuaista mitä alkutiineyden aikana. Myös kivennäisruokinta on äärimmäisen tärkeä koko tiineyden aikana siemennyksestä lähtien, mutta lopputiineydestä olisi erityisesti huolehdittava, että tamma saa riittävästi sinkkiä ja seleeniä.

Tutkimuksessa osoitettiin, että tamman saama riittävä sinkkimäärä paransi varsojen immuunipuolustusta verrattuna varsoihin, joiden emä ei saanut sinkkilisää sekä varsoihin, jotka saivat sinkkiä synnyttyään. Minulla on omakohtainen kokemus eräästä tammasta (ei oma), jolla oli voimakas sinkinpuutos. Kun asia korjattiin pitkällä sinkkikuurilla, esim. vuosia tamman päällä ollut pitkä karva tippui parissa päivässä. Tammalla oli myös varsa, joka oli siis ollut mahassa puutoksen aikana, varsa (jonka oli ostanut) sairasti enemmän räkätauteja ja söi enemmän lääkekuureja 1,5 vuoden aikana mitä kaikki muut hevoseni 20 vuoden aikana yhteensä, sen vastustuskyky oli ilmeisen heikko. Jää väkisinkin miettimään, että kyllä vähemmälläkin vajauksella on merkityksensä ja mitä kaikkea puutokset hevosessa voikin aiheuttaa, jos tilanne jatkuu pidemmän aikaa – kaikki ei näy edes päällepäin, eikä tietenkään edes heti, vaan ajan kuluessa.

Myös seleeninsaanti on turvattava sillä puute voi aiheuttaa jälkeisten jäämistä sekä vaikeuttaa uudelleen tiinehtymistä.

Yliruokkimiseen ei kuitenkaan saa missään nimessä sortua eikä syöttää ”varmuuden vuoksi vähän extroja” – lisien tarve on hyvä tarkistaa ruokintalaskelmalla kokonaisruokinta huomioiden. Esim. seleeni on yliannostettuna myrkky.

Siitostamman ruokintalaskelmat ovatkin nyt Pohjanmaan hevosjalostusliiton kasvatusta tukevan haasteen myötä tarjouksessa kesäkuun 2020 loppuun asti, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen ja varmistaa että tamman ruokinta on optimaalinen! Vielä ehtii hyvin.

Tamman lihavuuskunto

Liika lihavuus voi viedä tilaa varsalta ja hankaloittaa varsomista, liiallisuuksiinkaan ei siis ole syytä ruokinnassa mennä loppuvaiheessakaan. Tammaa ei myöskään ole suotavaa laihduttaa lopputiineydestä, energiansaannin jäädessä, esim. ruokintaa liikaa kurittaessa, vajaaksi on erityisesti poniroduilla todellisena riskinä hyperlipidemiaan sairastuminen. Riski on suuri myös heti varsomisen jälkeen. Tamman on siis saatava riittävä määrä energiaa ja valkuaista – lihavuudesta huolimatta.

Normaali+ lihavuuskunto on sopiva varsovalle tammalle ja myös tiinehtyminen on parempaa jos tamma on ”hieman liian hyvässä” lihavuuskunnossa –  tämä ei tarkoita läskipossua vaan pientä pelivaraa. On hyvä myös muistaa, että tamman ei kuuluisi lypsää lihoistaan ja laihtua, se kertoo että energian ja valkuaisen saanti on vajaata tarpeeseen nähden ja esim. laitumelle on silloin syytä miettiä täydennysruokintaa esim. valkuaislisää.

Valkuainen

Valkuaisen saanti pitäisi siis varmistaa, sillä sen päivittäisen saantimäärän heitto voi olla todella suuri riippuen onko heinässä vähän vai paljon valkuaista – sen kertoo vain analyysi. Valkuaisesta olen bloggannut aiemmin, linkki juttuun tässä.

Rehusäkkien syöttömäärät ovat usein tarpeettoman korkeita silloin kun heinässä on hyvä valkuaispitoisuus, joten myös kukkaro kiittää kun välttää turhien rehujen tai turhan ison määrän antamisen.  Päinvastaisessa tilanteessa taas valkuaislisiä voi joutua syöttämään suuriakin määriä, jotta heinän alhainen valkuainen saadaan kompensoitua.

Asia toki selviää seuraamalla tammaa, varsaa, maidontuotantoa ja tamman kuntoa – mutta on ihan kätevää myös varmistaa saanti jo etukäteen ennenkuin esim. mahdollinen puute alkaa näkyä.

Älä tingi ruokinnasta

Voi siis vain suositella sitä, että tammojen ruokinnan hoitaa mahdollisimman optimaalisesti alusta asti, se pitää tamman hyvässä kunnossa ja antaa parhaan mahdollisen alun varsalle elämään. Varsan teettäminen on aina iso taloudellinen panostus, joten ruokinnan kohdalla ei kannata säästää, ruokinta rakentaa varsan.

Tutustu ruokintasuunnitelmiin tästä.

Putte

Kun emä on kunnossa, voi varsa loistaa. Omakasvattimme Undying Lands n. 3 kk iässä. Tämä möi itsensä ja ikätoverinsa Ruotsiin ja juoksi siellä pikkunätin kilpauran ja 13-aikaiseksi. Oli Valtakunnallisessa varsanäyttelyssä 3. 1-vuotiaana.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s