Ajo-opetus ajatuksia

Ajo-opetus on paljon kiinnostusta herättävä keskustelun aihe, yhteen blogitekstiin tuskin saa mahdutettua koko aihetta mutta kirjataan tähän nyt muutamia havaintoja ja ajatuksia.

Ravialalla opetetaan useimmiten näin

Suomessa ajo-opetus perustuu tällä hetkellä paljon siihen miten se ravipuolella tehdään, opetus on aika suoraviivaista, n. 1,5 vuotiaana varsa totutetaan muutaman viikon aikana valjaisiin, ohjasajoon ja kärryihin. Hitaampaa tapaa harrastavat lähinnä työhevosporukka ja valjakkoajoa harrastavat, joskin taitaa työhevospuolellakin Suomessa useimmat opettaa aikalailla samalla tyylillä kuin raviharrastajatkin? Ruotsiin mentäessä ajokulttuuri on jo erilainen kuin Suomessa, työhevosia ja valjakkoharrastajia on enemmän ja ainakin oman näppituntuman perusteella kaikki muu kuin raviajo-opetus tehdään piiitkällä kaavalla. Vuosia sitten jopa Stig H Johansson teki yhteistyötä varsojen ajo-opetuksessa nelivaljakkokuski Tomas Erikssonin kanssa, hevoset olivat kuulemma erittäin hyviä ajaa mutta koska sillä ei juurikaan ollut lisäarvoa kilpailusuorituksiin taisi tämä yhteistyö loppua kokeilun jälkeen.

Ravipuolen ajo-opetustapa on yksinkertaisesti halki poikki pinoon-tyyli, toki opetus tehdään (toivottavasti) yksilöllisesti edeten tarvittaessa, eli tarkoitan tällä sitä, että kaikkeen mahdolliseen siedättämistä ei juurikaan harrasteta. Käytännössä siis varsat totutetaan valjaisiin, ohjasajetaan, käytävällä vähän rymytetään kärryjä ja totutetaan niiden ääniin ja sitten onkin jo kärryt perässä ja lähdetään ajamaan. Nopeaa opetusta turvataan useimmiten sekillä ja potkuremmillä, korvat useimmiten kiinni ja silmälaput suitsissa. Opetuspaikka on usein raviradalla/ratatallilla, jossa on tilaa päästellä jos varsa lähtee loikkimaan.

Ravipuolella nopeaa opetusta perustellaan tietysti sillä että monet haluavat ravikilpailuihin lämminverisillä jo 2-vuotiailla ja viimeistään 3-vuotiaina ja suomenhevosilla viimeistään vuotta myöhemmin ja kun hevosen ei tarvitse käytännössä osata juuri muuta kuin vetää koppakärryjä/hiittikärryjä/kilpakärryjä ei siedättämiseen panosteta samalla lailla kuin vaikkapa työhevosta kouluttaessa, jonka perään halutaan ehkä jos jonkinlaista vekotinta. Lisäksi joku perustelee tietysti sillä että hyvä ajohevosia hevosista tulee näinkin.  Kunhan varsa oppii ja pysyy rauhallisena, ei tässä opetustavassa sinänsä mitään vikaan ole mutta toisaalta, jos kiirehditään voi olla että hevosesta ei tule ajohevosta – tai ainakaan kovin miellyttävää sellaista – näin tietysti voi käydä kaikessa opetuksessa ellei omaa sitä kuuluisaa hevosenlukutaitoa. Kun opetus onnistuu, ei kokemuksen karttuessa yleensä ole ongelmaa opettaa ravityylillä ajettua ja opetettua hevosta muihinkaan töihin sikäli mikäli se luonteensakin puolesta erilaisiin töihin soveltuu. Luonne kun on loppujen lopuksi aika olennainen osa toimivaa ajohevosta, myös hevosenkäsittelijän.

Työ- ja valjakkoajon opetustapoja

Työ- ja valjakkohevosten koulutus tehdään yleensä paljon pidemmän kaavan kautta. Suomalaisten työhevosten opetustavoista en nyt uskalla kuitenkaan kommentoida oikein mitään kun en ole niihin perehtynyt, luulen että nekin opetetaan Suomessa useimmiten ravityylillä ens alkuun..? Mutta ulkomailla, jo Ruotsissa, työhevoset ja valjakkohevoset opetetaan pidemmällä kaavalla asteittain kaikenlaisiin ajossa eteen tuleviin asioihin siedättämällä (eli opettaen ilman että pelkokynnys ylittyy) – ja varsinkin takana tuleviin asioihin. Siellä opetusperinne heijastuu myös esim. shettisten ajo-opetukseen, joka Suomessa tehdään useimmiten  em. ravityylillä. Tämä pidemmän kaavan tyyli on Suomesta johonkin hävinnyt  tai ainakin jäänyt pienemmän (työhevos)porukan käyttöön, sillä näihin asioihin en oman hevosurani aikana ole täällä juurikaan törmännyt?

Työ- ja valjakkohevoset opetetaan ensin tietysti valjaisiin mutta sitten tehdäänkin liuta harjoitteita, joita ravipuolella ei harrasteta. Ensin vetoliinoihin totuttaminen, siihen että ne koskevat jalkoja joka puolelta, sitten laahaavat perässä (yksi puoli kerrallaan, sitten molemmat), vetoliinoilla vedetään karttua,  myöhemmin rengasta, lanaa… Kun vetoliinat on opetettu ja perässä vedetty jos mitä ääntä pitävää opetetaan aisat, irtoaisalla yksi kerrallaan ja lopuksi laahus. Kaikkien juttujen vetämistä tehdään erilaisilla pinnoilla, nurmella, hiekkatiellä, tallinkäytävällä… Vetovastukseen voidaan totuttaa ensin niin että vetoliinoja ”vedetään taaksepäin” perässä kävellen ja hevonen hoksaa näin nojata rinnustinta vastaan.

Topi2

Siedätetään tietysti myös kaikenlaiseen muuhun, mäkivöistä saattaa roikkua kanisteri jossa on kourallinen kauraa ja joka koskee jalkoihin, kylkiin ja rapisee samalla tai ohjasajajalla voi olla narunnokassa kädessä kasa peltipurkkeja joita vedetään perässä (voidaan päästää irti jos tilanne vaatii). Näin videon jossa hevosia ajettiin muovipullomeren läpi ja siedätettiin näin siihen että jaloissa voi pyöriä tavaroita. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana kunhan siedättämisen tekee hevosta pelottamatta ja maalaisjärkeä käyttäen.

Ruotsissa kouluttamiselle on oma sanansakin, kun kaikenlaista on tehty ja hevonen on niihin oppinut, on hevonen ”miljötränad” eli  vapaasti käännettynä: yhteiskuntakelpoinen 🙂 Ja tätähän tehdään siellä myös ratsuille.

Hevoset on tietysti valjastettu ulkona ja äärimmäisen tärkeänä pidetään että ne seisovat paikoillaan ja pysähtyvät eri paikoissa ja tilanteissa. Se on kaiken a ja o jos matkan varrella jotain sattuu tai valjaita pitää korjata tai säätää.

Vaunujen eteen opetetaan ensin kävelemällä aisojen yli ja peruuttelemalla niiden väliin. Vaunua vedetään ensi perässä ilman että hevonen on niissä kiinni, ja aloitetaan yksiakselisella, kaksiakseliseen siirrytään vasta kun hevonen toimii yksiakselisella.

Kaiken siedättämisen lisäksi hevonen opetetaan luonnollisesti ohjasajossa täysin toimivaksi ennen kuin vaunu laitetaan perään, eli se pysähtyy, seisoo paikoillaan ja tekee siirtymät pyynnöstä, kääntyy sujuvasti ja ylipäätään tietää mistä on kyse ts. hevonen on hallinnassa. Seuraavaan vaiheeseen ei siirrytä ennen kuin edellinen toimii ja hevosen on pysyttävä rentona ja rauhallisena koko ajan.

Oma opetustapa on aina ollut sanotaan nyt ”vähän raviopetusta perusteellisempi” mutta lajin vaihto valjakkoajoon takasi sen että enää ei tulisi mieleenkään laittaa kärryjä nuoren perään, jonka en kokisi olevan hallinnassa ohjasajaen ja tarpeeksi siedätetty kaikenlaisiin juttuihin. Kaikkea ei voi ennakoida ja tehdä, mutta hyvin paljon kyllä voi. Viisaammilta olen kuullut että toimivan kaikkeen käyvän ajohevosen saa 10 000 tunnin työllä, oikoteitä ei ole. Hyvin paljon on myös kiinni hevosen perusluonteesta, toiset kestävät enemmän asioita kuin toiset ja herkkien kanssa on oltava erityisen maltillinen. Kaikista ei välttämättä ole ajohevoseksi, eikä tarvitsekaan olla, harkintaa käyttäisin jos hevosella on erityisen voimakas pakoreaktio tai se on erityisen arka takaa jo lähtökohtaisesti tai sen reaktiomalli hankalissa tilanteissa on takapään käyttäminen (potkut tai pukittelu erityisen herkässä). Ainakin kannattaa varata reilusti aikaa. Myös hevosen käyttäytymisen perusasiat tulisi olla hallinnassa jotta ymmärtää mitä on tapahtunut jos varsa lyö opetuksessa maate.

Vaikka hevosella olisi jo ajettukin voi toki hevosta lisäkouluttaa. Haltiaa on ajettu koppakärryistä ja se on vetänyt ketjuja, rengasta ja kakkula aisoja länkivaljastuksella, kun teimme perjantaina vaunukauppaa tuli mukana valjakkovaljaat joten niitä sovittaessa (pahoittelut likaisesta käytävästä ja valjaista, en pessyt niitä vielä…) oli kätevä samalla harjoitella vetoliinoja jaloissa ja jalkaa ”jumissa” vetoliinassa, sekä vetoliinoja korkealla takajalkojen välissä (mitä on tehtykin jo). Haltia on siitä kiva hevonen ettei ole kovin reaktiivinen eikä oikeastaan mikään juttu ole ollut sille arveluttava, se ottaa kaiken vastaan rauhallisesti.

Kaikille hevosille olisi eduksi opettaa että jos jalka jää johonkin jumiin, on hyvä odotella rauhassa että ihminen tulee auttamaan. Luontainen reaktiohan hevoselle olisi hätä, paniikki ja riuhtominen ja se ei taas ei ole toivottavaa jos vetoliina kesken maratonesteen päätyy jalan väärälle puolelle, joten miksi ei totuttaisi siihen jo etukäteen, reaktio ajossa voi sitten olla alkuhämmennyksen jälkeen lievempi ja mikään ei ole niin tärkeää ajossa kuin turvallisuus.

 

 

Teki ajo-opetuksen niin tai näin niin kaikkein tärkein opettajan ominaisuus on hevosenlukutaito, niin pitkälle ei saa ruuvia vääntää että hevonen säikähtää opetusvaiheessa kunnolla, sillä pelkoehdollistumista on vältettävä ajo-opetuksessa kaikin keinoin JOS haluaa varmasti turvallisen ja hyvän ajohevosen. Pelkotilat ovat siitä haastavia että ne saattavat kytkeytyä päälle pitkänkin tauon jälkeen jos taustalla on epäonnistumisen kokemuksia. Ja turvallisen ajohevosen saa vain huolellisesti kouluttamalla ja rutiinia keräämällä vaatimustasoa asteittain kohottaen.

Jos hevonen on sitten koulutettu piiiitkän kaavan mukaan ja se suhtautuu kaikkiin asioihin rauhallisesti, tuliko samalla tapettua kaikki vauhti ja eteenpäinpyrkimys hevosesta? Ei tullut. Tai lajia nimeltä valjakkoajo ei olisi olemassa… Oleellista on että vauhti ja eteenpäinpyrkimys on hallittavissa, hallitsematon ajohevonen on vaarallinen paitsi itselleen ja ajurille myös ympäristölleen.

Ellei tiedä miten tehdä, kannattaa varsa viedä ajo-opetukseen ammattilaiselle.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s